TRANSLATE

torstai 16. kesäkuuta 2005

Olisimme toivoneet lasta kesäksi kotiin ja syksyllä avohoitoon

Ystävä hyvä,

Kiitos postistasi. Ylilääkäri ei vielä ole järjestänyt tapaamista kanssamme. Sen sijaan olemme saaneet jotain muutosta pojan hoitoon. Univaikeudet on nyt huomioitu ja lapsi on nyt saanut nukkua viimeisen kuukauden ilman häiriön aiheuttajaa. Myös aspergerin tutkimuksiin on suostuttu.

Olisimme toivoneet lasta kesäksi kotiin ja syksyllä avohoitoon. Minulla on pitkä kesäloma, jonka olemme tottuneet viettämään yhdessä. Nyt on pitänyt sovittaa perheen rytmi lomankin aikana osaston rutiineihin – tämä on ikävästi jakanut perhettä maalle ja kaupunkiin.

Avohoidossa voisin hoitaa lapsen kotiopetusta. Näin pitkälle emme ole kuitenkaan päässeet. Todennäköisesti lapsen osastohoito jatkuu vielä ainakin vuoden, sillä jatkohoitoa aletaan täällä suunnitella noin puoli vuotta ennen hoidon loppumista. Ellei nyt sitten uudet tutkimukset johda hoitosuunnitelman muutokseen.