TRANSLATE

sunnuntai 8. toukokuuta 2005

Autismi ei ole psykoosia

Aspergeria ei todellakaan vielä tunnisteta. Aspergerin piirteet selitetään psykoosina ja tarjotaan edelleen samaa vanhaa virheellistä hoitoa, jota lapsennekin on saanut. 

Mitä lapsemme on hoidossa oppinut on valehtelemaan. Valheita kuunneellaan mieluummin, kuin totuutta sen autistinenkin lapsi kyllä oppii. Onko siitä hyötyä myöhemmässä elämässä en tiedä. Ei ole ainakaan kotimme arvojen mukaista.

Siihen auttaa kuulema vain lepo. kaksi vuotta levossa on tehnyt mukulasta lihavan ja diabeettisen! Kiinnipidosta mustelmainen lapsemme oli oman hoitajan mukaan hyötynyt kiinnipidosta!

"Kaikki lapsen oireet vain olivat psykoottista, hänen suhteensa ruokaan, ympäristöön ja vissiin kaikkeen mahdolliseen. Itse tiesin koko ajan, että tämä lapsi ei ole eläessään psykoosia nähnytkään."

Mistä tämä tapa nähdä autistinen lapsi psykoottisena oikein tulee? Mutta näyttää olevan vallitseva oppi Helsingissä. Koulutusta kaipaisivat, mutta loukkaantuvat, kun yritin kertoa, että heidän omissa oppikirjoissakin kuten "Lasten ja nuorten psykoterapia" (toimittanut ylilääkäri Matti Brummer Lasten linnasta) todetaan, että psykoanalyysi ei sovi asperger-lapsille.

Täällä ei ymmärretä, että autismi ja psykoosi ovat kaksi aivan erilaista asiaa, joiden hoidolla ei ole yhteistä nimittäjää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti