TRANSLATE

lauantai 30. huhtikuuta 2005

Palautetta lasten psykiatrisesta osastohoidosta

Positiivista palautetta:

"Minulla on Lastenlinnasta hyviä kokemuksia sekä työlasteni että oman lapseni osalta. Tutkimusjaksot ovat hieno tapa selvittää, mikä pientä ihmistä kiusaa. Vasta sen jälkeen voi lapsi saada apua".

"Oman lapseni osalta olin eri mieltä tehdystä diagnoosista ja ehdotetusta hoidosta (tosin olen ollut eri mieltä monen työlapsenikin hoidosta). Toimin itse eri tavoin kuin suositeltiin ja lapseni voi oikein hyvin. Silti tutkimusjakso toi uusia näkökulmia ja uutta avaruttaa omaan ajatteluun lapsen ongelmista."

"Olimme paljon tukevammalla pohjalla ratkaisemaan hänen pulmiaan tuon jakson jälkeen.
Tällä tarkoitan sitä, että vaikka Lastenlinna on hieno paikka ja hoito asiantuntijoiden antamaa, niin silti kannattaa säilyttää oma asiantuntijuus oman lapsensa asioihin. Asiantuntijakaan ei tiedä kaikkea. Vanhemmalla on viime kädessä vastuu."

"Lastenlinnasta ei ole kuin hyviä kokemuksia neuvojen osalta. Aina voitiin ottaa yhteyttä sinne kun uusia ongelmia tuli (ja niitä kyllä riitti / riittää vieläkin). 10 vuotta sitten ei missään muussa kaupungissa ollut kuntoutuksesta tietoakaan, muita vanhempia tavatessa sai kuulla mitä ihmeellisimpiä juttuja vielä vanhempien syyllistämisistä ja psykiatrien vanhoillisuudesta."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti